Gandiino RP
Forum Uppi Fc Live Irc


FC Live


Avaa Fc Live! (popup) 768x600

#fcmanager @Quakenet


Avaa Webchat
Tervetuloa!
>>
Fcmanagerissa tapahtuu, jännittävän kauden siirtomarkkinat alkavat!
Kausi 1/2009 on taputeltu ja on aika siirtyä uuden kauden pariin. 1/2009 kausi oli lopulta jännittävä ja loppuhuipennus oli dramatiikkaa täynnä. Mutta nyt on aika siirtää katseet kohti tulevaa ja aloittaa pienet spekuloinnit kaudesta 2/2009.

F1c:n puolella tilanne on kiehtova, sillä ensi kaudella ainakin kolme tallia on ilmoittanut tavoitteekseen mestaruuden, joten mm. kuskimarkkinat ovat erittäin mielenkiintoiset. Näistä kuskimarkkinoista onkin hyvä aloittaa.

Top Gear: Tallien mestaruuden napannut Top Gear on antanut lehdistölle kommentteja, joissa talli ilmaisee miettivänsä vielä ensi kauden kuskejaan. Tallilla onkin monta mahdollisuutta, mutta ilmeisesti vaihtoehdot ovat samojen kuljettajien pitäminen, tai Carrol Thomasin nostaminen f2c:stä tallin toiseksi kisakuljettajaksi.

KRMV&SNRT: Tallien kamppailussa lopulta toiseksi päätynyt KRMV&SNRT jatkanee Elias Tuomiston sopimusta uudella kahden vuoden pituisella pahvilla, kun taas toiseksi kisakuljettajaksi on nousemassa F2c:ssä hyvin menestyvä Ralph Reinhard. Talli ei ole kuitenkaan ole varmistanut vielä kuljettajiaan ja saattaakin olla, että talli järjestää vielä yllätyksen.

Jakumbo Mokuku: 1/2009 kaudella säästöpolitiikalla edennyt Jakumbo Mokuku on lähtemässä tosissaan mukaan mestaruuskamppailuun ja talli tuleekin olemaan yksi mielenkiintoisimmista talleista "markkinoilla." Talli hankkinee kaksi kovan tason kuljettajaa, mutta ketkä he ovat?

Marabunta Tallien puolella kolmanneksi sijoittunut Marabunta jatkanee Sebastian Vettel kanssa yhteistyötä, mutta toinen nykyinen kisakuljettaja Joseph Mooren on vaarassa menettää nykyisen työpaikkansa. Mm. Quadrato Costa on yhdistetty Marabuntaan.

Team Finghini: tulee olemaan myös aktiivinen kuljettajien markkinoilla ja talli onkin ilmoittanut halukkuutensa mm. Martin Schumacherin nappaamiseen. Toinen nykyinen kisakuljettaja George Warren saattanee myös jatkaa tallin riveissä.

Muut: Talousongelmissa kamppailevat Skytech, Lada Racing ja Warthron nappailevat heikomman kastin kuljettajia tiimeihinsä. ShunrokuN ja TT Racing ovat pysyneet hiljaisina ja lehdistö pystyykin vain arvuuttelemaan ketkä heidän tulevan kuskit ovat.

Jokerit Racing Team: Uutena tallina F1c:n puolelle nouseva Jokerit Racing Team on ilmaissut halukkuutensa Schumachereihin, Martiniin ja Ralffiin. Tekeekö talli historiaa nappaamalla kaksi Schumacheria samaan talliin?

Toisen merkittävänä kategorian, eli moottoreiden osalta tilanne on suorastaan kummallinen. Keken vauhtia käyttivät viime kaudella 3 kärkitallia, myös KRMV&SNRT:n pahin kilpalija Top Gear. Tilanne ei muutu seuraavalle kaudelle miksikään, sillä Keken vauhtia käyttänevät Top Gear ja Marabunta KRMV&SNRT:n lisäksi.
Toiseksi suureksi moottorimerkiksi on nousemassa MokuFast, joka on solminut vasta Jokerit Racingin kanssa sopimuksen. Mokufastien kanssa kovinta kisaa moottoreiden puolella käy LRP, joka lähtee kauteen altavastaajana. LRP ei ole vielä solminut sopimuksia muiden tallien kanssa.

Suunnittelijoiden puolella käydään myös kova kamppailu varsinkin Super Cabreran jättämistä kovan tason suunnittelijoista. Tarjouskilpailuja tullaa näkemään monen tallin osalta.

Näin f1c:n osalta loppuun on hyvä tehdä ns. tiivistelmä. 3-4 tallia tulee kamppailemaan voitosta, heitä seuraa tasainen keskikasti ja loppujoukko kamppailee putoamista vastaan. Säästökausia F1c:ssä ei enää nähdä, sillä se tietäisi lähes varmaa putoamista WFc:hen. Lisää mielenkiintoa 2/2009 kauteen tekee juuri tämä putoaminen, kuka joutuu pettymään ja tippumaan WFc:hen?

Tästä onkin hyvä jatkaa WFc:n puolelle, jossa tilannekatsaus seuraavaksi:

Kaudesta 1/2009 on jäljellä vielä kaksi kisaa, mutta mestarin nimi on jo varma. Jokerit Racing Team siis nousee F1c:hen, kun taas uusia talleja on tulossa tilalle. Kaksi tallia joutui konkurssiin jo kesken kauden, joten alustavasti sarjassa on kaksi uutta paikkaa.
Vielä tallien toisesta sijasta kamppailevat Skyline ja JGM lähtevät ennakkosuosikkeina kaudelle 2/2009. Tirri Motorsport on myöskin mukana mestaruuskamppailussa, eikä kannata unohtaa myöskään uusvanhaa Super Cabreraa, joka aloittaa ns. uuden tulemisen WFc:stä. Moni nykyisistä talleista on taloudellisesti vaikeuksissa, koska monella tallilla sponsorien vaatimukset eivät täyttyneet.

Kuljettajien puolella WFc:ssä tilanne on "kiehtova."

Skyline: ilmoitti jatkavansa Nico Rosbergin kanssa sopimusta, mutta Nick Heidfeldin kanssa yhteistyötä ei välttämättä jatketa. Tallin toiseksi kuljettajaksi onkin tarjolla useita ehdokkaita, mutta nimillä talli ei halua vielä spekuloida.

JGM: ei jatka Kimi Räikkösen kanssa sopimusta ilmeisesti sopimuksen jättikoon takia. Myöskään Felipe Massan sopimuksen optiota ei ainakaan vielä käytetty, joten JGM:llä molemmat kuskit vaihtuvat ensi kaudelle.

Tirri Motorsport jatkanee Tuukka Luhtosen kanssa yhteistyötä, mutta Bruno Sennan kohtalo on pahasti avoin. Talli halunnee kokeneemman kisakuskin Luhtosen rinnalle ja tälle paikalle onkin tarjolla monta ehdokasta.

Muut: Uusista talleista Super Cabrera ja Sieni Racing lähtevät myöskin tavoittelemaan WFc:n mestaruutta ja paikkaa F1c:stä. Mestaruuden voittaminen heille on haasteellinen, mutta ei mahdoton.
Muiden tallien tilanne on auki, talousvaikeuksissa osa talleista pitänee säästövuoden, jotta seuraavalla kaudella mahdollisuudet menestymiseen paranevat.

Kokonaisuudessaan fcmanagerin sarjat, niin F1c, kuin WFc tarjoavat ensi kaudella jännittäviä kisoja ja tiukkoja kamppailuita mestaruuksista.

- PutteJuti

Ensi kauden pohdintaa
Ensikauden kuskimarkkinat ovat kuumimmillaan ja huhuja on suuntaan jos toiseenkin.
Tässä pientä johdatusta ensikauden mahdollisiin kuvioihin:



KRMV&SNRT


Todennäköistä on, että KRMV&SNRT haluaa edelleen jatkaa edelliskauden mestarin Elias Tuomiston
sopimusta, sillä ajovuosia on vielä useampia edessä eikä tallin osalta ole koettu pettymyksiä
suoritusten suhteen.

Tuoreimmat huhut ovat viemässä Kimi Räikköstä tiimiin seuraavalle kaudelle, koska talli etsii
tasaista ja vahvaa kuskia eivätkä Felipe Massan otteet vakuuttaneet tallin johtoa. Muutamat lähteet
ovat jopa istuttamassa tallin autoihin kaksikkoa Mika Häkkinen ja Michael Schumacher.




Top Gear


Top Gearin ensikauden nimet löytyvät todennäköisesti kolmikosta Robert Kubica, Cezar
Kalinowski ja Carrol Thomas. Tiimin nykyiset kuskit Kubica ja Kalinowski ovat molemmat esittäneet
vahvoja ja tasaisia suorituksia, joiden perusteella ei tallilla toisaalta olisi syytä
kuskivaihdoksiin. Mahdollista kuitenkin on, että talli haluaisi ottaa leipiinsä uuden
kehittyvän kuskin Carrol Thomasin, joka myöskin on osoittanut selvää potentiaalia Top Gearin
f2c-tiimissä. Mikäli Thomas nappaa paikan f1c-tiimistä ensikaudella, korvannee hän
todennäköisesti Robert Kubican.




Marabunta


On mahdollista, että Marabunta jatkaa myös seuraavalla kaudella miehityksellä Vettel, Moore.
Mahdollisia muita tulokkaita ovat Martin Scumacher ja Quadrato Costa. Molemmilla kuskeilla
näytöt ovat olleet lupaavia joskin tällä kaudella mestaruudesta taistelu on auton vuoksi
ollut toissijaista. Schumacher on näistä kahdesta todennäköisempi valinta tiimille, sillä
varikkohuhujen mukaan Costa on saanut tarjouksia useilta talleilta.




Lada Racing


Lada Racing on todennäköisesti etsimässä ensikaudelle korvaajaa Timo Glockille, joka kuluvalla
kaudella on selvästi jäänyt tallitoverinsa Heikki Kovalaisen varjoon. Mahdollinen korvaaja
saattaa olla kokenut Jacques Villeneuve, joka olisi valmis jopa puolittamaan palkkansa vuoden
sopimusta vastaan. Huhujen mukaan talli myös mielellään ottaisi kokeneemman kuskin
Kovalaisen aisapariksi ensikaudelle.




Team Finghini LRP


Finghini on julkisesti useaan otteeseen kertonut etsivänsä erityisesti nuoria lahjakkuuksia,
jonka perusteella välittömiin kuskivaihdoksiin ei tiimillä olisi aihetta. Huhujen mukaan
George Warren on kuitenkin saanut tarjouksen toiselta tiimiltä ensikaudelle ja jos tämä siirto
tulee toteutumaan, olisi tasaisen hyviä näyttöjä antanut Martin Schumacher oiva valinta
Finghinille.




Skytech


Skytechin osalta ei todennäköisesti kuskivaihdoksia ole luvassa ensikaudelle, sillä talli
on ollut tyytyväinen sekä Adrian Sutilin että Juan-Pablo Montoyan työhön tallissa. Kuitenkin
kuskien välinen ilmapiiri tallissa saattaa ajaa tiimin äkkinäisiinkin ratkaisuihin. Montoyan
kerrotaan turhautuneen Sutilin käytökseen, joka on välillä käynyt turhankin "tiiviiksi" hänen
suuntautumisensa vuoksi.




TT Racing


TT Racingillä pakka on menossa täysin uusiksi ja on erittäin todennäköistä, että tiimi haluaa
entisen suojattinsa Oriol Servian takaisin riveihinsä. Mahdollisia vaihtoehtoja toisen
kuskin paikalle ovat Vitantonio Liuzzi ja Kazuki Nakajima, joka alhaisen palkkavaatimuksensa
vuoksi olisi tallille taloudellisesti kannattavampi vaihtoehto.




Jakumbo Mokuku


Mokukun on huhuttu ajavan samalla kaksikolla, kuin kausilla 3/07, 1/08 & 2/08 eli kuskeina
olisivat Sebastian Vettel ja Nico Rosberg. Sebastian Vettelin mahdollinen jatkaminen
Marabuntalla jättäisi tiimiin kuitenkin yhden vapaan paikan, jonka täyttäjäksi on veikattu
Fernando Alonsoa. Talli on kertonut lähtevänsä mestaruustaistoon ensikaudella mikä edellyttää
myöskin mestaruustason kuljettajaa, jonka kriteerit Alonso täyttäisi hyvin.




Shunroku-NERV Racing


Lähes varma valinta ensikaudelle on tallin nykyinen kuljettaja Mika Mäki, joka on täyttänyt
tiimin odotukset. Muita mahdollisia toisen paikan täyttäjiä ovat Simon Pagenaud ja Lewis
Hamilton, johon tallin huhutaan olleen yhteyksissä jo useamman vuoden ajan.




Jokerit Racing Team

(mahdollinen uusi talli)
Tällä hetkellä Wfc:ssä mestaruudesta taisteleva talli pyrkii ensikaudeksi f1c-sarjaan ja
on hyvin todennäköisesti jatkamassa nykyisen kuljettajansa Sebastian Bourdaisin sopimusta.
Toiseksi kuljettajaksi talli havittelee Ralf Schumacheria, joka saattaa kuitenkin jatkaa
sopimusta nykyisen työnantajansa Wishmasterin (wfc) kanssa, koska talli on kiistatta nousemassa
kärkitaistoon ensikaudella. Jos näin käy, on myös George Warren vaihtoehto toisen auton
rattiin.




Jaska´s Garlic Motorsport

(mahdollinen uusi talli)
Kimi Räikkönen on ajanut vahvoja kisoja Jaskan autolla mikä varmasti lisää tallin halua
jatkaa sopimusta. Huhut ovat tuomassa tiimiin myöskin Quadrato Costaa ja Martin Schumacheria,
joiden uskotaan kilpailevan paikasta jaskan tallissa. Villeimmät huhut väittävät tiimin
taholta olevan kiinnostusta myös Omero Sotelo Ríosia kohtaan, mutta yleisesti siirtoa
pidetään epätodennäköisenä.




Skyline Motorsports

(mahdollinen uusi talli)
Nick Heidfeldin jatko tallissa on hyvin todennäköistä, sen sijaan toinen paikka on hieman
avoin; ilmeisimmät vaihtoehdot paikan täyttäjäksi ovat kuitenkin nykyinen kuljettaja
Nico Rosberg ja Jacques Villeneuve. Rosberg on hoitanut työnsä tiimissä hyvin, mutta toisaalta
kokeneemmankan kuljettajan otteet eivät olisi pahitteeksi.

Michelin ulos, Goodyear sisään
F1c-sarjan rengastoimittaja Michelin on lopettamassa yhteistyön sarjan kanssa sen jouduttua
taloudellisesti sekä kisasaavutusten suhteen ahtaalle vastustajaansa Bridgestoneen
nähden. Michelinin on näillä näkymin korvaamassa Yhdysvaltalainen Goodyear. Michelin on
toimittanut renkaitaan F1c-sarjalle kaudesta 3/2007 lähtien.

Fcmanager talk show with proojaska and Friikki osa 6
proojaska: Fcmanagerin pääsarja F1c on edennyt jo kauden loppuvaiheisiin. Viime viikkoinen Saksan GP oli tapahtumia täynnä ja juuri kyseinen kisa saattoi ratkaista kauden tallien mestarin. Vai ratkaisiko?

Friikki: Eihän mikään ole vielä varmaa, mutta etenkin kuljettajien mestaruuden valuminen Kubicalle näyttää melko varmalta, ellei hänelle tule todella pahaa tuuria viimeisissä kisoissa. En ole tarkkaan F1c:tä seurannut, mutta käsitykseni on se, että keket ovat tällä hetkellä hurjassa vauhdissa, joten se on vielä täysin avoin, sillä yksi keskeytys voi muuttaa tilannetta jo radikaalisti. Sinä olet seurannut F1c:tä tarkemmin tänä kautena, joten mitä mieltä sinä olet?

proojaska: Joo, kausi on lopulta ihan mielenkiintoinen ja mielenkiintoni sarjaa kohtaan onkin kasvanut kauden edetessä. Keke tarvitsee kyllä tuuriakin, jotta mestaruusputki jatkuu, sillä Top Gear on kasvattanut eron jo kohtuullisen suureksi ja sitä on vaikea kuroa jopa keken kadehttivan nopeilla autoilla. Jäämme toki mielenkiinnolla seuraamaan kauden loppuja kisoja, koska sarja saattanee olla meidän ensi vuoden sarjamme. Vai kuinka Friikki?

Friikki: Sinusta en tiedä, mutta Jokereilla siirtyminen F1c:hn on viimeistä sinettiä vaille varma. WFc:stä yksi mestaruus riittää meille vallan mainoisti ja haluamme uusia haasteita tallillemme. Pelkona toki on se, että jäämme jumiin keskikastiin, mutta hyvällä taktiikalla tuokin selvitetään. Mikäs on Jaska's Garlic Motorsportin suunnitelma?

proojaska: Minulla on kohtuullisen hyvä suunnitelma, mutta en paljasta sitä vielä, koska koko paikka ei ole vielä varma. Mutta mitäpä WFc:lle tapahtuu jos me jättäisimme sarjan ja nousisimme F1c:hen ja haluaisitko kertoa muita ajatuksia liittyen F1c:hen nousemisesta?

Friikki: Jos WFc:hen ei tehdä sääntömuutoksia, niin tulevaisuudesta tulee tylsää Tirrin ja Fatalin vääntöä mestaruudesta, joka tappaa todellakin tuon F1c:stä tippumisen idean. Mielestäni noususta F1c -> WFc pitäisi tehdä pakollista, jotta kummatkin sarjat pysyvät tuoreina joka kausi. Mitä mieltä olet tästä, sekä uudesta "ongelmasta", että WFc:hn on halukkaita enemmän kuin tilaa on?

proojaska: Mun mielestä sitä sääntöä voisi ruuvata sillä tavalla, että jonkun on nousta WFc:stä F1c:hen, vaikka jonkun top 3:sta, jolloin ei pakoiteta mestaria nousemaan, vaan hän voi antaa toiselle managerille tämän mahdollisuuden. Mun mielestä aktiivisuuden mukaan pitäisi katsoa tilannetta. Toki eihän sieltä WFc:stä voida vaan tosta noin potkia jotakuta ulos, sillä eihän se aiheuttaisi kuin närää. Siinäpäs onkin miettimistä fcmanagerin johtohenkilöillä. Vieläkö meillä on jotain mielenkiintoista puitavaa tämän talkshown aikana?

Friikki: Kommentoin tuohon sinun juttuusi, että mielestäni juuri mestarin olisi PAKKO nousta ylöspäin, sillä tuolla sinun säännölläsi yksi heppu voi jäädä nappaamaan mestaruuden jokainen vuosi. Esimerkiksi DonTirri on sanonut että F1c:hn nousu ei kiinnosta, jolloin hän jäisi nappaamaan helposti mestaruuksia, kun pahimmat kilpailijat pakotetaan vielä F1c:hen.

proojaska: Onko se väärin? Jäädä siis WFc:hen nappailemaan mestaruuksia?

Friikki: Käsitykseni mukaan WFc rakennettiin sarjaksi, jonka kautta noustaan F1c:hn, joten mielestäni on väärin jäädä sinne nappailemaan mestaruuksia.

proojaska: Mutta sehän voi pahimmillaan aiheuttaa mielenkiinnon lopahtamisen koko fcmanageria kohtaan, jos manageri pakoitetaan nousemaan F1c:hen ja siellä tilanne on se, että joudut heti sijoille 16 ja 17 ja saatat heti seuraavana vuonna tippua takaisin WFc:hen?

Friikki: Jos WFc nousijalle tarjotaan tarpeeksi rahaa, niin nuo sijat vältetään helposti ja oikealla taktikoinnilla nousee kokoajan vain tasaisemmaksi muodostuvan kärjen lähelle. Tämähän toisi joka kausi uuden tallin lähelle mestaruuskamppailua ja sarja olisi fresh `n hot.

proojaska: No mutta sehän tekee taas F1c:ssä mukana oleville tilanteen "kiusalliseksi" kun iso porsas WFc:stä tulee heti nappailemaan ne "mun sijat," mutta onhan tämä väite nyt meleko heikko, sillä parhaat managerit lopulta voittavat, vaikka lähtökohdat ovat erit.

Friikki: F1c tallit ovat investoineet viime kausien aikana hurjasti, joten mielestäni tämä tarjoaisi erittäin herkulliset kilpailut. Toki heikommat managerit varmaan itkisivät south parkmaisesti "they took our places", mutta tarpeeksi taitavat managerit selvittäisivät tuon haasteen, mutta mahdoinkohan edes vastata kysmykseesi?

Friikki: Aihe on erittäin mielenkiintoinen ja olisikin erittäin mielenkiintoista kuulla muidenkin mielipiteitä tästä asiasta.

proojaska: F1c managerit tuntien niitä ei tule :) Mutta palaamme talkshown merkeissä taas... joskus.

Cabreran tallin ongelmiin väliaikainen ratkaisu!
Super Cabreran suoritukset alkukaudella ovat olleet heikkoja. Tallin menestys on kadonnut kokonaan, voitot ovat vaihtuneet muutamiin pisteisiin ja vaihteleviin suorituksiin. Tallista onkin tehty muutamia tarjouksia ja nyt Cabrera, sekä nimettömänä pysyvä toinen osapuoli ovat päässet sopimukseen. Tallin tilanne vakautetaan heti ensi töikseen ja uusi johtajaporras ottaakin tallin väliaikaisesti kokonaan haltuunsa. Tulevaisuudesta talli käy vielä neuvotteluja ja ilmeisesti päätöksiä saadaan kuulla vasta kauden jälkeen.

Mainos:
Yhteistyössä:
suomicasinot.com
GD Uppi
GD Paste
SM-Liigamanageri rFactor Challenge Formula Racing Manager

Uusimmat Tulokset F1c

Australiaesimerkkikuva
Suomiesimerkkikuva
Singaporeesimerkkikuva
Espanjaesimerkkikuva
Itävaltaesimerkkikuva
Argentiinaesimerkkikuva
Monacoesimerkkikuva
Kiinaesimerkkikuva
Kanadaesimerkkikuva
Ranskaesimerkkikuva
Iso-Britanniaesimerkkikuva
Saksaesimerkkikuva
Unkariesimerkkikuva
Italiaesimerkkikuva
Belgiaesimerkkikuva
Brasiliaesimerkkikuva
Random kuva galleriasta

Uusimmat Tulokset WFc

Iso-Britannia
Luxemburg
Belgia
Espanja
Italia
Etelä-Afrikka
Bahrain
Kiina
Malesia
Japani
Australia
Australia - Adelaide
Yhdysvallat - Kalifornia
Yhdysvallat - Indianapolis
Kanada
Brasilia
Mainos:



© gandd fcmanager.com
Kaikki oikeudet pidätetään. All rights reserved.